Tänä vuonna tulee kuluneeksi 60 vuotta Elvis Presleyn ensimmäisen, omaa nimeään, kantaneen albumin ilmestymisestä. RCA Victorin julkaisema levytys otettiin vastaan ristiriitaisissa tunnelmissa: kirkot julistivat Elviksen olevan saatanasta, radioasemat kieltäytyivät soittamasta levyjä ja jopa FBI piti Elvistä silmällä. Televisiossa Elvistä kuvattiin vain vartalosta ylöspäin.
Perkussionisti Eddie Graham soitti Elviksen taustalla yli 200 konsertissa 70-luvun alussa. Eddie Grahamin tausta oli jazzmusiikissa ja aluksi hän ei ollut innostunut Elviksestä.
-
Elviksen aloittaessa uraansa en ollut kiinnostunut ns. uudesta rock’n’rollista. En ollut fani enkä nähnyt syytä miksi Elviksen lanteiden keikutuksesta kohistiin niin paljon. Vasta Las Vegasissa huomasin Elviksen lahjakkuuden ja hänen yhteytensä etelävaltioiden gospelmusiikkiin. Se oli melkein kuin yliluonnollinen kokemus: nähdessäni Elviksen esiintymässä ja huomatessani kuinka vaivattomasti hän lauloi, nousi arvostukseni häntä kohtaan. En arvostanut muita rokkareita samalla tavalla: Little Richardsin ja muiden suosio perustui enemmänkin shown kuin lahjakkuuteen. Elvis oli kaiken tämän vastakohta. En ollut myöskään The Beatlesien fani. Varttuneemmalla iällä olen laajentanut musiikkimakuani ja ymmärtänyt näiden uraauurtavien artistien antaman panoksen.
Dave Hebler toimi Elviksen turvamiehenä 70-luvulla ja myös hänellä oli omat varauksensa Elviksen suhteen.
-
Ensimmäinen kappale, minkä muistan, oli Heartbreak Hotel. Kuuntelin tuolloin swingiä ja jazzia ja en mieltänyt, että Elvis olisi ollut mullistava kokemus. Näkemykseni toki myöhemmin muuttui. Mainittakoon, että minusta tuli fani heti, kun näin Elviksen esiintymässä. Elviksen näkeminen livenä muutti todellakin asian: hän oli ainutlaatuinen esiintyjä ja hämmästyin kuinka hyvä Elvis todella oli.
Rumpali Bob Lanning soitti Elviksen taustalla keväällä 1970 artistin toisella Las Vegas kiinnityksellä. Lanning muistelee Elviksen uran alkua lämmöllä.
-
Asuimme Miamissa Floridassa ja olimme veljieni kanssa palaamassa orkesteriharjoituksista. Isäni ajoi autoa ja radiossa soitettiin Elvistä. Muistan isäni tokaisseen, että ”wow, tässä on sitä jotain!” Kävimme levykaupassa ostamassa Mystery Trainin ja kuuntelimme sitä tauotta. Elviksen soundi ja tyyli eivät olleet pelkästään uutta vaan sitä yritettiin myös kopioida. Ihmiset joko käyttäytyivät kuin Elvis tai halusivat ulkoisesti muistuttaa häntä. Kaikki pitivät Elviksen tyylistä. Hän rakasti esiintymistä yhtä paljon kuin mitä me rakastimme hänen kuuntelemistaan.
Eddie Graham, Dave Hebler ja Bob Lanning esiintyvät toukokuussa Suomessa osana An Evening with Elvis’ Friends and Original Musicians -kiertuetta. Kiertue pysähtyy maassamme seuraavasti: keskiviikko ja torstai 4.5 - 5.5 Sellosali Espoo, perjantai 6.5 Sibeliustalo Lahti ja lauantai 7.5 Areena Terminaali Oulu. Kyseessä on vuoden merkittävin Elvis -tapahtuma maassamme. Espoon ja Lahden liput myy Lippu.fi ja Oulun liput Lippupalvelu.