Laulaja Mary Holladay (66) on vuosien aikana työskennellyt monen merkittävän artistin taustalla. Holladayn laulua on kuultavissa mm. Sonnyn & Cherin, Jerry Lee Lewisin, Neil Diamondin sekä Etta Jamesin taustalla. Yksi merkittävimmistä artisteista, jonka kanssa Holladay on työskennellyt, on Elvis Presley. Tänä keväänä Holladay lyöttäytyy siskonsa Ginger Holladayn kanssa The Original Elvis Tribute kiertueelle. Kiertue pysähtyy maassamme kolmen konsertin voimin: 14.5. Savonlinnasali, Savonlinna sekä 15.5. ja 16.5. Savoy-teatteri, Helsinki.
Mary Holladayta on kuultavissa Elvis-hiteillä kuten Suspicious Minds ja In The Ghetto. Ensimmäisen kerran hän tapasi Elviksen American Sound studioilla Memphisissä tammikuussa 1969. ”Kesken studiosession ryhmä miehiä tuli sisään. Porukan keskellä oli Elvis Presley. Hän oli niin komea”, Holladay muistelee. ”Elvis tuli meidän luoksemme ja esitteli itsensä – aivan kuin emme olisi tunteneet häntä!”, Holladay jatkaa. Vuoden 1968 TV-spesiaalin jälkeen Elviksen oli aika vakuuttaa yleisönsä myös levylautasella. American Sound studiosessioiden tuloksena syntyi Elviksen uran kannalta kaksi merkittävää albumia: From Elvis In Memphis ja Back In Memphis.
Neljä vuotta myöhemmin Mary Holladay oli mukana Memphisin Stax studioilla pidetyissä sessioissa. Holladay muistelee Elviksen muuttuneen näiden vuosien aikana. Urapaineet ja avioeron mukanaan tuoma stressi olivat jättäneet jälkensä. ”Elviksestä näki selkeästi, että hän ei voinut hyvin. Elvis vaikutti masentuneelta”, Holladay muistelee.
Mary Holladayta kohtaan Elvis oli aina ollut flirttailevainen, joten kutsu Gracelandiin ei tullut yllätyksenä. ”Muistan erään kerran, kun Elvis lauloi minulle Mary In The Morningin ja kehui ulkonäköäni. Hän pyysi minua sessioiden jälkeen kylään. Jouduin raskain sydämin kieltäytymään, sillä olin naimisissa. Olen kyllä miettinyt mitä olisi tapahtunut, jos olisin myöntynyt kutsuun…
Elvis oli tosi suloinen, joten tarjouksesta kieltäytyminen ei ollut helppoa.”
Mary ja Ginger Holladayn lisäksi The Original Elvis Tribute käsittää sekä studiossa, että 181 konserttissa Elviksen TCB-yhtyeessä soittaneen basisti Duke Bardwellin. Rumpujen takaa löytyy Elviksen taustalla vuosina 1971, 1975 ja 1977 soittanut gospelkvartetti "The Sweet Inspirationsin" rumpali Jerome "Stump" Monroe. Kitaran takana on nuori lupaus nimeltään Carl Bradychok ja solistina yksi arvostetuimmista Elvis-tulkitsijoista Robert Washington.
The Original Elvis Tribute 2013: 14.5. Savonlinnasali, Savonlinna sekä 15.5. ja 16.5. Savoy-teatteri, Helsinki. Savoy-teatterin liput ovat myynnissä Lippupalvelun kautta ja Savonlinnasalin liput Lippupisteen kautta. Konserteissa myös mukana maan laajin Elvis-tuotteiden myyjä Jungle Records.
Musta Elvis saapuu Suomeen toukokuussa
Elvis Presleyn aloittaessa uraansa 50-luvun Amerikassa rotuerottelu oli arkipäivää. Etenkin ’syvässä etelä’ oli jakautunut selkeästi valkoisten ja mustien alueisiin. Elviksen ensimmäiset, Memphisiläiselle Sun Recordsille tekemät levytykset kyseenalaistivat sen hetkisiä yhteiskunnallisia rakenteita: miksi valkoinen poika halusi esittää mustien musiikkia?
Elviksen näyttävä ura on innostanut monia imitaattoreita ja Suomikin on saanut niistä osansa. Osa haluaa valkoisissa asuissaan jäljitellä 70-luvun konserttivuosien Elvistä toisten keskittyessä 50-lukuiseen imagoon. Tribuutti artistien joukossa on yksi, joka erottuu massasta edukseen: Portlandinsta Mainesta kotoisin olevan Robert Washington (53). Robert ei prameile vaatteillaan, itse asiassa lavaolosuhteissa hän tykkää esiintyä itsenään. Elviksen tausta huomioiden Robert Washingtonilla on yksi lyömätön etu: hän on afroamerikkalainen.
”Kuuntelin Elvistä jo lapsuudessani. Muut mustat lapset pitivät joko James Brownista tai The Jackson Fivestä. Mutta niin kauan kuin muistan, olen ollut Elvis fani. Näin Elviksen livenä vuonna 1975 ja sen jälkeen minusta tuli elinikäinen fani. Pystyin tuntemaan yhteyden Elviksen kanssa, vaikka istuin kaukana piippuhyllyllä 10.000 muun kuulijan kanssa. Kaksi vuotta myöhemmin kesken syntymäpäivieni, elokuun 16. päivä, Elvis kuoli. Uutinen oli shokki, mutta saman tein päätin, että haluan osoittaa kunniaan tälle suurelle miehelle”, Robert muistelee.
Elviksen muusikin esittäminen ei Robert Washingtonille ole aina ollut helppoa. Etenkin konservatiivisissa Amerikan etelävaltioissa, Elviksen synnynseuduilla syvässä etelässä, hän on kokenut vastustusta. Voittaessaan tittelin The World’s Best Elvis vuonna 2003 oli moni järkyttynyt. Pidettiin epäsoveliaana, että tittelin voittanut mies oli musta. Robert itse näkee asiassa filosofisen puolen. ”Mistä Elviksen musiikki on alkujaan tullut?”, Robert tykkää kysyä. ”Elviksen juuret olivat mustassa musiikissa kuten Robert Johnson ja Muddy Waters. Tietyssä mielessä tässä voisi nyt sanoa ympyrän sulkeutuneen.”
Vastustuksesta huolimatta Robert Washington on vuosien myötä saanut kiitosta sekä mahtavasta äänestään että esiintymisestään. Jopa Elviksen ystävät, perhe ja muusikot ovat liittyneet ylistäjien kuoroon. On sanottu, että Robertin ääntä on vaikea erottaa Elviksen äänestä; niin lähellä on ’kuningasta’. Yhtä mieltä ollaan kuitenkin siitä, että Elvis olisi ollut otettu mustasta tribuuttiartistista. ”Elviksellä oli muassaan musta lauluryhmä The Sweet Inspirations ja hän kohteli heitä kuin perheenjäseniään. Elvikselle ei ihonvärillä ollut merkitystä. Tohtori Martin Luther Kingin ampuminen Memphisissä kosketti Elvistä syvältä ja hän itki uutisen kuultuaan”, Robert kertaa.
Viimeisten vuosien aikana Robert Washington on saanut kunnian esiintyä alkuperäisten Elvis muusikoiden kanssa. Tänäkin keväänä Eurooppaa kiertävä The Original Elvis Tribute kiertue kasaa yhteen Elviksen kanssa eri aikakausina työskennelleitä muusikoita. ”On kunnia jakaa lava näiden legendojen kanssa”, Robert toteaa. ”Välillä minun pitää oikein nipistää itseäni ja tarkistaa etten ole unessa. Nautimme jokaisesta hetkestä. Yleisö on kohdellut meitä todella hyvin, etenkin Suomessa. Olemmekin erittäin innoissamme ensi toukokuun konserteista”, Robert päättää.
The Original Elvis Tribute 2013: 14.5. Savonlinnasali, Savonlinna sekä 15.5. ja 16.5. Savoy-teatteri, Helsinki. Savoy-teatterin liput ovat myynnissä Lippupalvelun kautta ja Savonlinnasalin liput Lippupisteen kautta. Konserteissa myös mukana maan laajin Elvis-tuotteiden myyjä Jungle Records.