Kunniajäsen numero 5 on Ilkka ”Frederik” Sysimetsä.
Vuonna 1989 Frederikiltä ilmestyi levy nimeltään ”Uhri rakkauden”. Alkujaan tarkoitus oli ollut tehdä täysin Elviksen musiikkiin keskittynyt levy. Lopulta mukaan valikoitui myös neljä kotimaisten tekijöiden sävellystä. Ilmestyttyään ”Uhri rakkauden” myi tuolloin platinalevyyn oikeuttaneen yli 50 000 äänitteen määrän. Frederikin seuraava albumi, kultalevyn saanut ”Parhaat vuodet – Prinssi Frederik XIV” sisälsi myös kaksi Elvis-lainaa: ”Sä oot vain kultaa (She’s Not You)” ja ”Kait muistat illan (It’s Now Or Never)”.
Kunniakirja ja jäsenkortti luovutettiin Frederikille perjantaina 27.8.2021 Riutanharjun tanssilavalla Riihimäellä.
Kunniakirja ja jäsenkortti luovutettiin Frederikille perjantaina 27.8.2021 Riutanharjun tanssilavalla Riihimäellä.